Perennia ry
Merikasarminkatu 12 E 53
00160 Helsinki
gsm 040 837 0548,
puh/fax 09 652 411
perennia.ry@pp.inet.fi
Tervehdys kaikille Perennian ystäville ja jäsenille. En ole jaksanut pitää lupaamaani ”kirjoitus kuukaudessa” – tahtia. Olen ollut niin sanotusti kentällä.
Koundel sijaitsee 52 km tiettömän tien päässä ja liikkuminen maastossa on erittäin vaikeaa ja vaarallista. Ja se, etten ole ollut yhteyksien päässä, on myöskin vaikuttanut. Kirjoitukset jäävät lillumaan ja vanhenevat, eivätkä tunnu enää tuoreilta tai on niin väsynyt, ettei jaksa enää jatkaa.
Olen palannut ensimmäistä kertaa terveenä takaisin, jos ei oteta lukuun ihon kuivuutta. Ehkä olen oppinut ja pystynyt suojautumaan, kun on tilat, missä asua ja uudessa kaivossa on kylän makeinta vettä ja se on myös kylän hygieenisin kaivo. Olen juonut sen vettä enkä ole sairastunut kertaakaan mahatautiin – tilanne, joka vapauttaa tekemään varsinaista työtä, jota sitä on riittänyt.
Olemme pystyttäneet puutarhan kirjaimellisesti, sillä olemme kaataneet kaikki puunkänttyrät, kaivaneet niiden juuret ja kuolleidenkin puiden juuret. Jokaisen istutettavan uuden puun n. metrin syvyisen kuopan olemme käsitelleet biologisesti Neem-puun tuhkalla termiittien karkottamiseksi. Sillä ei voi istuttaa puutarhaa, jos näin ei tee, sanovat paikalliset asiantuntijat, jotka ovat yhteistyökumppaneitamme. Yksi näistä on tämä Kaedin Maataloustutkimuskeskus, joka myy meille sertifioituja puunalkuja. He auttavat meitä teknisessä seurannassa ja valvovat kasvuun lähtöä sekä antavat ammatti- koulutusta kyläläisille. Siis yhteistyökumppanimme omaa pitkäaikaisen ja monipuolisen kokemuksen. Tutkijaryhmä, joka ajattelee asioita kuten biodiversiteettiä ja uudelleenistuttamista tähän hyvin paljon ympäristöllisesti vahingoittuneeseen eläin- ja kasvikuntaan.
Olemme siis saaneet istutetuksi 600 hedelmäpuuta kuten mangoa, banaania, sitruunapuita, papaijaa, neem-puuta sekä 200 polttopuuksi sopivaa akaasiaa sekä aitaukseksi piikkistä kaktusviikunaa, josta saa myös makoisia hedelmiä syötäväksi. Jäämme jännityksellä odottamaan, miten kasvu kehittyy kesän aikana.
Terveisin Ali Abboud